Aplari paplari

Appelsiininituja on jo viisi! Tai tarkemmin kaksi omenanvihreää, terhakkaa tainta ja kolme vaaleaa itua. Reppanat ovat varmaan ihan sekaisin vuodenajasta -- tai puskevat ainakin pitempää vartta kuin keväällä idätetyt kaverinsa. Ehkä ne siitä vielä tasaantuvat. Aika velikultia. :) Ja meidän rappukäytävään on ilmestynyt sellainen iso appelsiinipuu, jossa roikkuu hedelmiä. Himoitsen yhtä siltä varalta, että sieltä sisältä löytyisi siemen, mutta en kehtaa käydä poimimassa. Se paljastuisi sitten kuitenkin jonkun asukkaan omaksi kasviksi. (Ehkä jos siitä putoaa lattialle hedelmä...) Kiertelen alituisesti puun liepeillä kuin Eeva paratiisissa konsanaan ja mietin, että kukakohan sen puun mahtaa omistaa. Jos vaikka soittaisin ovikelloa ja pyytäisin yhtä hedelmää...

Vihreä rönsylilja saa ehkä liikaa valoa, sillä se yrittää tehdä lehdistään samanlaisia kuin kirjavalehtisellä, reunoista vihreitä ja keskeltä vaaleita. Taidanpa kokeilla josko löytäisin sille hämärämmän paikan. Viihtyisiköhän se kylppärissä?

Tilakysymys on ratkaistu

Siivosimme eilen makuuhuoneen ja orkideat pääsivät muuttamaan kampauspöydälleni. Olosuhteet ovat ihanteelliset -- valoa juuri sopivasti ja ilmakin kosteampaa kuin olohuoneessa, kiitos tuoksulyhdyn, josta haihtuu ilmaan vesihöyryä. Pidän lyhdyn pesää nimittäin aina valmiustilassa (täynnä vettä), tuoksun tarpeessa täytyy vain tipauttaa sinne pari pisaraa eteeristä öljyä ja tuikata kynttilä palamaan. Makuuhuoneessani tuoksuu iltaisin ihanalle teepuulle, ruusulle, sitruunalle tai eukalyptukselle varsin epäitsekkäin motiivein, siis vain siksi, että orkideoilla olisi parempi olla. Eikös vain? ;) Orkideojen siirto oli myös esteettisesti hyvä ratkaisu, ne sopivat suolakivilampun lähistölle kuin Amorin nuoli miehen sydämeen. (Suolakivilampun? Ja haaveilenhan myös kuultomaalatuista seinistä?? Apua, alanko muka muistuttaa äitiäni??? Jos joku kavereistani sanoo makuuhuonettamme nyt "steinerilaisittain" sisustetuksi, en ehkä anna sitä ikinä anteeksi.)

Kiinanruusu muutti myös väljemmille vesille huonekumipuun varjosta. Se on ilmeisesti kotiutunut ruukkuunsa hyvin -- tai ainakin tekee kovaa vauhtia uusia lehtiä. Ja toisesta appelsiininidusta (joka ei oikeastaan ole enää edes itu sanan varsinaisessa merkityksessä) on tullut omenanvihreä! Toinen on sellainen hiirenkorvanvihreä ja kasvaa juuri purkin reunan vieressä. Hassua, miten joku siemen on muka ajautunut sinne?

Asiaa orkideasta

Löysin kelpo sivuston kasvien vesiviljelystä ja siellä (orkideaosiossa) olevien kuvien perusteella pääsin varmuuteen siitä, että toinen orkideani on satavarmasti cattleya-hybridi. Se on todella samannäköinen kuin tämä oheinen kuva, paitsi mun kasvin sivuterälehtien keskeltä kulkee punainen raita.

Ja varsin kaunis orkidea tuo kasvi onkin. Taas on yksi kukka aukeamassa ja nuppuja on paljon. Oih, ihanaa. :) Suunnittelin aikoinaan venuksenkengän (Paphiopedilum) hankkimista, mutta tulin siltä matkalta kotiin tämä kasvi kainalossa. Päivääkään en ole katunut -- ja voihan olla, että olohuoneeseeni tupsahtaa joskus vielä kolmaskin orkidea.

Vanilla planifolia olisi myös kiva, mutta maksaa liikaa (eräässä helsinkiläisessä kukkakaupassa viimeisimmän tiedon mukaan 58 euroa). Ehkä mä joskus vielä olen vanha ja rikas...

Mehua. Vadelmamehua.

Voi elämän kevät. Pirkka-kukkalannoite on vaaleanpunaista! Veteen sekoitettuna se näyttää aivan vadelmamehulta. Käytän kastelukannun sijasta nättiä muovipulloa ja kun sekoitin eilen lannoitetta kasteluveteen, aloin pelätä, että avokkini vielä joskus luulee sitä sekoitusta mehuksi ja hörppää sen siitä suuhunsa janoisena. Sain huolestuneeseen varoitukseeni ("muistathan sitten ettet juo sitä, jooko") vastaukseksi iloisen röhönaurun. Taidan olla vähän kanaemo, mutta pidän avokistani enkä haluaisi että se lannoittaa vahingossa sisuksensa sillä aineella. Se nimittäin on aika herkullisen näköistä... :p

Toinenkin avokadonsiemen on haljennut. Tartten lisää ruukkuja. Ja kukkapöydän. Lisäksi olisi mukavaa saada myös parvekelasit ja ikkunalautoja (meillä ei ole lainkaan sellaisia), sekä kasvilamppu kylppäriin. Ja mielellään ennen kuin avokkini hermostuu siihen, että ruukkuryppäät ovat vallanneet kaiken tilan pakastimen päältä ja tv:n yläpuolelta.

Vielä Joosefista

Pieni selvennys edelliseen: silloin, kun idätin Joosefin, olin juuri lukenut ensimmäistä kertaa ikuisesti lempikirjoihini kuuluneen Richard Langerin Ikkunallani kasvaa sitruuna ja taatelipalmu (Otava 1980). Siinä esiintyvän avokadopuu Arthurin innoittamana ristin omat kasvini Joosefiksi ja Mariaksi. Maria sai piakkoin uuden kodin jonkun sukulaisen luota -- koska kotini oli jo lapsena täynnä kukkaruukkuja ja omia viljelmiäni, lahjoiteltiin taimia usein myös sukulaisille ja ystäville. Joosef jäi siis yksin ja Marian vaiheista tämän jälkeen mulla ei ole mitään tietoa. Kuulisin niistä toki mielelläni. :)

Jokapaikanköynnös

Kultaköynnös ilahtui silmin nähden siitä, kun se sai uuden paikan kirjahyllyn kupeessa ja lisää multaa ruukkuunsa. Se tekee uusia pieniä valkoisia lehtiä ja aikoo nähtävästi jossain vaiheessa köynnöstää suunnitelmani mukaisesti olohuoneen ympäri. (Jos vain saisin sen siis vielä köynnöstämään seinän suuntaan eikä kohti lattiaa.) Kerroinkohan tämän jo? No, jos kerroin, niin köynnös on tehnyt lisää lehtiä vielä senkin jälkeen.

Appelsiininidun varsi on vahvistunut lisää, väri on yhä keväisen vaaleanvihreä. Ja yksi vesilasiin asetettu avokadonsiemen halkesi. Mulla ei ole ollutkaan avokadoa sen jälkeen kun täytin neljätoista ja Joosef kuoli saatuaan ilmeisesti liikaa vetoa ikkunalaudalla (lapsena talvipakkaset olivat kovempia ja kesät kauniimpia). Joosef oli vuoden ikäinen avokado, joka oli mulle kovin rakas. Idätin sen itse lapsena.

Sirkkalehdet

Toinen hennonvihreä appelsiininitu, joka oli eilen hauskasti mutkalla, pää vielä mullan alla, on yön aikana taipunut kohti korkeuksia ja raottanut pienen pieniä sirkkalehtiään erilleen toisistaan. Sen väristä tulee mieleen kevät ja hiirenkorvat. Meitin vauva. :) Avokki ei tunnu ymmärtävän sitä äidillistä ylpeyttä, jonka vallassa tarkastelen sitrukseni kasvua -- osapuilleen kolmisen kertaa päivässä. Mutta on se aika hellyttävä. (Kasvi siis. Tai no niin, toki se avokkikin.)

Phalaenopsis tarvitsisi uuden ruukun. Se tulee nimittäin edellisen pohjasta läpi. Yritän saada sen sinnittelemään tuossa vielä talven yli, ettei tarvitsisi vaihtaa ruukkua tähän aikaan vuodesta. Kukkaparka on syksyisin yllättäen iskevästä pimeydestä muutenkin hämillään. Ja cattleyan seuraava nuppu paisuu paisumistaan. Kohta se aukeaa.

Lisää appelsiineja

Hahaa!

Järjenvastaiseen aikaan (lokakuun lopussa) multaan tökkäämäni appelsiinin siemenet alkoivat itää. Jipii! On vastoin luontoani ja myös suorastaan mahdotonta haaskausta heittää minkään hedelmän siemeniä biojätepussiin. Niistähän tulee hienoja kasveja. Sitä paitsi tunnen äidillistä ylpeyttä joka kerran, kun jossain ruukussa tai viilipurkissa -- joita siis olen avokkini iloksi ripotellut ympäri kämppää -- pilkottaa mullan alta uusi, hennonvihreä itu. Voiko herttaisempaa näkyä olla? Sen sijaan persilja tekee kuolemaa hellästä hoidostani huolimatta. No, se onkin vissiin kaksivuotinen kasvi. Liekö tullut elinkaarensa päähän ihan luonnostaan, tai sitten se on närkästynyt siitä, että ihanat parvekkeella vietetyt kesäpäivät loppuivat.

Omenan siemenet jaettiin nyt kahteen kokeiluerään. Toinen erä on jääkaapissa kylmäkäsittelyssä, toinen suoraan ruukussa ja huoneilmassa. Katsotaan, kumpi itää, tai itääkö kumpikaan. Selvennettäköön vielä, ettei noista ole tarkoitus kasvattaa mitään varsinaisia pihalle istutettavia hedelmäpuita -- siemenestä kasvatetun puun hedelmät kun ovat tyypillisesti sietämättömän happamia. Ajattelin enemmänkin jonkinlaista bonsaiksi koulimista, ehkä myös koristeomenapuuta... siis jos ne nyt suostuvat itämään.

Muuten kotiviidakossani vallitsee mitä ihanin rauha. Kasvit kävivät tänään upotettavina tiskialtaassa ja saivat samalla sumutuksensa. Kiinanruusu näyttää kotiutuneen ruukkuunsa. Phalaenopsis muutti ainakin parin viikon ajaksi kylpyhuoneeseen siinä toivossa, että sieltä löytyisi mieluisampi ilmankosteus. Ja cattleya avaa kohta uuden kukkansa.

Piikikäs juttu

Kaktus ei ymmärrä omaa parastaan. Se yrittää kasvaa tyräkin tavoin korkealle ja kovaa, ymmärtämättä lainkaan, että sen laji on Mammillaria elongata ja sen tulisi siis kasvaa pieninä ja piikkisinä palloina. Emokasvi (nyttemmin jo kuollut) osasi tämän taidon. Siemenestä lisätty poikanen (ainoa, joka jäi henkiin tai minulle) kuvittelee olevansa aivan toista maata. Ehei, poikaseni. Sinusta ei tule kaksimetristä -- tai edes puolimetristä -- ennen kuin tuo varsi on vähän paksumpi.

Tukikeppi ja lanka saavat auttaa. Jos kaktusparan on pakko pitää varttaan pystyssä ja suorana, se keskittyy ehkä vahvistamaan sitä. Siihen mennessä olen ehkä saanut sormistani poistettua hienonhienot piikit, joilla kasvi iski kostoksi sitomisoperaation aikana. Ehkä se aavisti, mitä oli tekeillä. Joka tapauksessa se näyttää muuten ihan iloiselta -- pitää keväällä saamastaan entistä suuremmasta ruukusta ehkä liiankin kanssa.

Vahvistuis nyt vaan.

Jatkoa edelliseen

Kahvillakin menee hyvin, se on tyytyväinen suihkutteluun ja upotuskasteluun. Ostin sille ja rönsyliljoille muutama viikko sitten myös uudet suojaruukut, valkoista savea ja yläreunassa sydämen kuvia. Kyllä on niimpal kaunista että. :) Cattleya-hybridi (tai siksi sitä ainakin epäilen) kukkii myös upeasti ja pursuaa nuppuja. Sen sijaan phalaenopsis huolestuttaa. Vihreitä juuria riittää, samoin lehtiä, mutta se on kukkinut viimeksi 1,5 vuotta sitten. Kaikkeni on yrittänyt, silti jotain puuttuu. Täytyy varmaan kysyä neuvoa orkideayhdistyksestä. Onhan se tietty viherkasvinakin kaunis, mutta kukinta voisi vaihteeksi olla virkistävää.

Appelsiinilla on lepokausi. Se jököttää paikallaan ja tekee (toivottavasti) uusia vahvempia juuria. Parasta olisi, aion nimittäin keväällä napsaista siltä tolkuttoman kokoisen pääjuuren poikki muiden vahvistamiseksi, jos mahdollista. Piti kasvattaa uusi appelsiini, sillä vanhempani eivät aio luopua 14 vuotta sitten idättämästäni kasvista, joka on nyt suuri ja komea puuvartisten kasvien pusikko (unohdin aikanaan koulia sen...). Noita sitruksia saa idätellä jatkuvasti, sillä ne tuppaavat aina kotiutumaan erinäisiin "hoitopaikkoihin" ja jäämään sinne. Kaverit ihastuvat hoitojakson aikana niiden komeisiin piikkeihin ja tummiin, kiiltäviin lehtiin niin kovasti, että ero kasvista tuntuu haikealta -- ja kasvi on myös kukoistanut saatuaan hellää osakseen rakkautta. Hellämielisenä olen sitten jättänyt kasvin hoitopaikkaan nauttimaan kissanpäivistä ja idättänyt itselleni uuden. Tämän appelsiinin aion kuitenkin nyt pitää.

Rönsyilevät kaverit

Sain maalis- tai huhtikuussa pistokkaan vanhempieni suuresta kiinanruususta (alkulähde ehkä isoisovanhempieni kukkanen, sellainen ihana, vanha kasvi, jossa on kerrotut, tummanpunaiset kukinnot). Laitoin sen vedellä täytettyyn oluttölkkiin juurtumaan ja unohdin siihen. Vaihtelin vettä välillä ja jossain vaiheessa huomasin kasvin innostuneen. Koko tölkki oli täynnä juuria. Siis oikeasti täpötäynnä. Kasvi pääsi viime viikolla multaan ja teki kiitollisena heti uuden lehtiruusukkeen. Katsotaan mitä tapahtuu, istutusaika ei ollut kovin ihanteellinen. Tosin tämä pistokas näyttää viihtyvän varsin hyvin. Haluaisin kasvattaa siitä puuvartisen, jos onnistun. Itse emokasvi muistuttaa jokseenkin villiintynyttä pensasta, vanhempieni on otettava siitä pistokkaita säännöllisesti, jotta se näyttäisi kauniilta eikä kasvaisi liian suureksi pysyäkseen pystyssä. Lisäksi sen edustama kerrottu laji on aika harvinainen, joten sitä kannattaa siitäkin syystä lisätä.

Rönsyliljat saivat uuden suihkuttelukuurin. Vihreä on selvästi piristynyt, toivottavasti saisin sen vielä joskus tekemään rönsyjäkin. Reppana pelastettiin kesän alussa Kaisaniemen Anttilan viherkasviosaston "rähjähyllystä" noin eurolla. Se oli pieni ja liian pienessä ruukussa, kärsi kuivuudesta ja voi muutenkin silminnähden huonosti. Saatuaan uuden ruukun, lannoitusta ja säännöllistä kastelua siitä on tullut kuin toinen kasvi. Rönsyjä se ei silti tee vieläkään, toisin kuin kirjavalehtinen kumppaninsa. Suihkuttelusta nämä tuntuvat nauttivan yhtä kovasti kuin kahvipensas. Kirjavalehtinen on päräyttänyt tähän mennessä komeimman kukintansa käyntiin heti suihkuttelun aloittamisen jälkeen. Ehkä tuo vihreäkin tuosta vielä joskus puhkeaa kukkaansa, kunhan on toipunut täysin elämänsä alkutaipaleen järkytyksistä. Ne tuntuvat tykkäävän munankuorilannoitteesta (yhhyh miltä se haisee) enemmän kuin Substralista. Taitavat pitää luomuelämästä. ;)